perjantai 23. kesäkuuta 2017

Maalaushommia


Talolla ei ole vielä aloitettu kaikkia sisätöitä ja raksalla on ollut hiljaisempaa. Meillä oli siis oiva tilaisuus maalailla talon ulkopuolella. Terassipilarit ja katon alapuoleiset puuvalmiit osat täytyi maalata pohjamaalilla. Hommaa ei voi jättää ensi kesään, koska homepilkut valtaavat raakapuun hyvin pian. Ensi kesään jää kuitenkin talon ja terassikaiteiden varsinainen maalaaminen. Pohjamaali suojaa kuitenkin ensi kesään ja maalausurakan voi aloittaa sitten kun säät suosivat.



Malkoinen urakka mistä selvittiin kuitenkin kahdessa päivässä.  Puuosien pohjamaalin lisäksi terassipilareiden metalliosat maalattiin ruosteenestomaalilla. Nyt voidaan hyvillä mielin jäädä odottamaan ensi kesän maalaustalkoita.



Maalaushommia on tiedossa myös huonekalujen osalta. Uuden kodin sisustaminen on jo alkanut ja teemme tarvittavia hankintoja sitä mukaa kun oikeanlaisia vastaan tulee. Hyödynnämme kirpputoreja, huutokauppoja ym. Isomman ruokapöydän hankinta on ollut tiedossa ja sopiva täyspuinen tammipöytä löytyi naapurikaupungista 20 eurolla. Ihan huippulöytö. Vanhan mustan maalin hiominen vei hetken ja pian pöytä saa uuden mattamustan pinnan ja tilaamme siihen mittojen mukaan lasikannen suojamaan pintaa. Ruokapöydän ympärille on jo aikaisemmin kunnostettu kymmenkunta oikeasti vanhaa tuolia.


Tuolla vuokrakodin navetassa odottaa fiksaamista myös kaksi korituolia mitkä ostin paikalliselta kirpputorilta viiden euron kappalehintaan pari viikkoa sitten.

Hauskaa sitten nähdä miltä kaikki hankinnat näyttävät upouudessa kodissa omilla paikoillaan.

Hauskaa Juhannusta! Me vietämme sen Kolin kansallismaisemissa rentoutuen.

Hanna

torstai 22. kesäkuuta 2017

Kurkistus saunaan ja kylpyhuoneeseen


Sauna- ja kylpyhuoneosastolla on värikontrasteja. Lattioihin tulee mustaa laattaa ja seiniin valkoista. Saunan sekä pesuhuoneen kattoon tuli musta kuusipaneeli ja lauteet nakutellaan vaaleasta haavasta. Saunan katossa on valaistuksena pieniä kuituvaloja kuin tähtitaivaana. Niiden paikat kävimme merkkaamassa sähköasentajaa varten.



Saunaosastolla ei mitään kovin erikoista ole, mutta tahdoimme saunan yhdelle seinälle hiukan lisää lasia. Siksi tuo yksi seinä on muurattu vain puoleen väliin. Tilaan tulee kaksi suihkua ja jo aikaisemmassa postauksessa mainitsemani Unidrainin pitkulaiset lattiakaivot.


Kiukaaksi valikoitui tällainen. Ylimääräinen lasiseinä muuten vaatii kiukaan tehoilta hiukan enemmän, koska lasi läpäisee lämpöä enemmän ulkopuolelle.
Harvia Cilindro (kuva K-Rauta.fi)

Puolisoni haaveili puukiukaasta uuteen saunaamme, koska edellisessä omakotitalossa sellainen oli. Päädyimme kuitenkin kustannussyistä sähkökiukaaseen ja asennamme sitten pihamaalle metsänlaitaan tynnyrisaunan puukiukaineen.  Ja jos semmoisen paljunkin tai pienen ulkoaltaan saisi :)

Saunan sisustaminen on jo kovasti mielessä. Musta-valkoiseen tilaan sopisivat värikkäät kylpypyyhkeet kivasti. Lisäksi aion hankkia (tai saada syntymäpäivälahjaksi) KOLOn mustan kiulun. Tynnyrisaunaan sama valkoisena.


Ja pari tällaista teräsvatiakin mahtuu.

Lapuan Kankureiden pellavaiset saunatekstiilit ovat ihania ja jo olemassa olevan laudeliinan kaveriksi täytyy tehdä lisää hankintoja.
Kotimainen suunnittelu ja muotoilu miellyttävät silmää erityisesti. Siksi näitä valintoja.

Hanna

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Terassit


Talomme on nyt valmis ulkopuolelta ja terassitkin on rakennettu kaiteineen kaikkineen. Kuvssa terassirakentamisen edistymistä vaihe vaiheelta. Tarkoituksena on vuoden parin päästä öljytä nuo mustaksi tai tumman harmaiksi. Saavat nyt kuitenkin ensin hieman harmaantua luontaisesti.





Terassialuetta on runsaasti ja nyt kun olemme päivittäin vierailleet talolla, näyttää siltä, että aurinkoisena päivänä terassit kylpevät auringossa tunnista toiseen ja takapihan pienemmällä terassilla pääsee vielä nauttimaan ilta-auringon säteistä.





Tämmöinen huusholli se nyt on ulkoa päin. Niin meidän näköisemme. Olemmehan suunnitelleet sen itse, meitä varten ja juurikin tälle tontille. <3




Seuraavaksi kurkistus saunan puolelle.

Hanna

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Meillä on seinät



Rakennuskuulumisina kerrottakoon, että talon ulkoverhous on nyt valmisteltu joka puolelta ja talon sisäpuolelle olemme saaneet seinät. Alla kuvia parin viikon takaa ennen väliseiniä ja eiliseltä väliseinien kanssa.






Nyt todella hahmottaa kaikki tilat ja tuo huonekorkeus vinon sisäkaton ansiosta olohuoneessa (lähemmäs 4m) konkretisoitui nyt kun väliseinät on asennettu. 

Tällä viikolla on muurailtu pesuhuoneen ja saunan seiniä. Meille tulee saunaan vähän ylimääräistä lasiseinää. Kuvasta näkee seinän asettelun. Kylpyhuoneeseen asennetaan kaksi suihkua vierekkäin ja valitsimme perinteisten lattiakaivojen sijaan Unidrainin pitkulaiset lattiakaivot.


Tässä suihkun paikka ja lattian rajassa pilkottava Unidrainin mentävä kohta. Idea Unidrainin seinän viereen sijoitettavista lattiakaivoista tuli reilu vuosi sitten Lahden raksamessuilta. Tämä lattiakaivomalli mahdollistaa loivan kaadon kohti seinää sekä isomman lattialaattavalinnan kylpyhuoneen lattiaan. 


Kuva Netraudan sivuilta, Unidrain


Blogia pääsee lukemaan nyt myös Kotimestarit Oy:n kotisivujen kautta www.kotimestarit.fi/asiakaskokemuksia
Alla linkki Kotimestareiden Marko Göösin ottamiin 360-kuviin eri rakentamisvaiheista.